| Jäsenyys- ja työssäoloehto |
|
Ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan on oikeutettu henkilö, joka on ollut vähintään 34 viikkoa kassan jäsenenä ja täyttänyt jäsenyysaikanaan työssäoloehdon. Työssäoloehto täyttyy, kun työntekijä on jäsenyysaikana ollut 34 kalenteriviikkoa palkkatyössä 28 kuukauden tarkastelujakson aikana. Työajan on oltava vähintään 18 h/viikko ja palkan alan työehtosopimuksen mukainen tai jos työehtosopimusta ei ole, on kokoaikatyöstä maksettavan palkan oltava vuonna 2010 vähintään 1052 euroa / kk. Työssäoloehtoa voi kerätä useassa erässä eri työskentelyjaksoista. Poikkeuksia työssäoloehdon laskemisessa Työssäoloehtoon voidaan hakijan pyynnöstä ottaa mukaan myös sellainen neljän peräkkäisen viikon jakso, jonka työaika on yhteensä vähintään 80 tuntia jakaantuneena kullekin viikolle. Mikäli työnantaja saa samalta ajalta palkkakustannuksiin työvoima- ja elinkeinokeskuksen myöntämää korkeinta korotettua palkkatukea (perustuki ja 61 - 90% lisäosa) tai samalta ajalta työmarkkinatukea ja julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitettua työllistämistukea, voidaan työssäoloehtoon lukea puolet työstä. Siltä osin kun viikkoja ei voida lukea työssäoloehtoon, ne pidentävät tarkastelujaksoa. Jos työnantaja on saanut muuta palkkatukea, työssäoloehtoon luetaan kaikki työssäoloehdon täyttävät viikot. Tarkistelujaksoa pidentävät ajat Tarkastelujaksoa pidentävät ajat (mm. sairaus, opinnot, alle 3-vuotiaan lapsenhoito) saavat enimmällään olla seitsemän (7) vuotta. Päivärahaa maksetaan 500 täydeltä työttömyyspäivältä. Uuteen 500 päivän enimmäisaikaan on oikeus henkilöllä, joka täyttää työssäoloehdon paluuehdon uudelleen. Työssäoloehdon täytyttyä 500 päivän laskuri nollautuu ja uusi 500 päivän jakso voi alkaa. Työssäoloehdon täyttyessä uudelleen, määritellään hakijan päivärahan määrä uudelleen työssäoloehdon täyttävän työn perusteella. Mikäli ko. ehto täyttyy ennen kuin 500 päivän enimmäismaksuaika on maksettu kokonaan, on uuden päivärahan suuruus vähintään 80 % edellisestä päivärahasta ilman lapsikorotuksia. |


